Kalifornian intiaanit

Kalifornian intiaanit olivat Yhdysvaltain länsirannikon intiaaneja, joihin luetaan mm. shastat, pomot, hupat, miwokit, yanat ja chumashit. Kalifornian alue on luonnonoloiltaan hyvin vaihtelevaa, kosteista vuoristometsistä aroihin ja autiomaihin. Runsaasti kalaa, riistaa ja syötäväksi kelpaavaa kasviravintoa tuottavalla seudulla asutus oli tiheää. Joidenkin heimojen yhteiskunta oli pitkälle eriytynyt ja yksityisomaisuuteen perustuva. Rahana käytettiin muun muassa kotilonkuoria. Kaliforniassa asui moneen suureen kieliryhmään kuuluneita intiaaneja. Silti niiden kulttuurit muistuttavat toisiaan. Ihmiset hankkivat elatuksensa muun muassa tammenterhojen keruulla, metsästyksellä ja monesti kalastuksellakin. Vain mohavet ja ehkä jotkut muut heimot viljelivät maata. Silti kaikki viljelivät tupakkaa. Yleensä alueen intiaanit olivat rauhallisia, mutta sotaisiakin heimoja joukossa oli. Heimojen välinen kauppa oli laajaa. 1800-luvun alussa eurooppalaiset toivat Kalifornian alueelle kulkutauteja, jotka tappoivat monia intiaaneja. Vuonna 1850 saapuivat amerikkalaiset valkoiset asuttajat idästä, mikä johti intiaanisotaan joissa intiaaneja surmattiin joukoittain. Kaliforniassakin intiaanien määrä oli alimmillaan vuoden 1900 tienoilla, minkä jälkeen määrä alkoi taas kasvaa.


© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search